Oma merkintä

 Blogia kirjoittaessani ja teosta lukiessani olen alkanut pohtia omaa suhtautumistani kielten opiskeluun ja kieliin ylipäätään. Pidän kielten opiskelusta ja J.R.R.Tolkienin elämäkerran luettuani olen saanut lisää motivaatioita siihen panostamiseen. Varsinki osuus Tolkienin nuoruudesta oli kiinnostava, hän osasi jo nuorena erittäin monia kieliä ja olin vaikuttunut siitä miten innostunut hän oli kielien opiskelusta ja niiden keksimisestä. Kirjaa lukiessani innostuin opiskelemaan mm. japania lisää. Teoksen luettuani osasin jo hiraganat eli yhdet japanin aakkosten merkit kokonaan.
 Tolkienin elämän aikana tapahtuneet sodat, joissa hän myös itse taisteli oli herättävää luettavaa. Kuinka hän joutui jatkusvasti muuttamaan paikasta toiseen komentojen perässä ja miten hänen ystävänsä kaatuivat sodassa sai ajattelemaan miten hyvin itsellä on asiat tänä päivänä.

 On kulunut kuukausia, ja nyt on elokuu. Huhtikuussa minut oli todettu terveeksi ja lähetettiin Koillis-Englantiin lisäkoulutukseen, minulle kerrottiin että jos selviydyn kokeesta olisi hyvin mahdollista että minut voitaisiin nimittää viestiupseeriksi Yorkshiren leiriin. Virka pitäisi minut poissa juoksuhaudoista. Kuten voi päätellä, epäonnistuin kokeessa heinäkuussa, ja pari päivää sen jälkeen sairastuin ja olen nyt sairaalassa mutta pääsen varmasti pian pois.
 Olen tietenkin pettynyt itseeni kun epäonnistuin, mutta ympäristö täällä Brooklandsin upseerisairaalassa Hullissa on erittäin miellyttävä. Täällä on mukavia potilastovereita, ja joukossa on ystäväni Lancashiren kiväärirykmentistä. Aika on kulunut täällä rattoisasti, ja minua on käynyt tapaamassa nunnia paikallisesta katolisesta luostarista. Yhteen nunnaan olen tutustunut erittäin hyvin ja meistä on tullut ystäviä, mitä toivottavimmin elinikäiset ystävät. Olen myös saattanut jatkaa kirjoituksiani.
 Edithin tilanne ei ole niin hyvä kuin toivoisen sen olevan, hänen raskautensa on jo pitkällä. Hän asuu serkkunsa kanssasurkeassa merenrantaasunnossa. Hän kirjoitti minulle että aikanaan hän oli katunut Warwickin asuntomme jättämistä, että Great Haywood oli kelvannut hyvin, mutta nyt hänen elämänsä oli miltei sietämätöntä. Edith kertoi ettei asunnossa ollut pianoa, ja ruoka on vähissä - kiitos saksalaisten sukellusveneiden, jotka olivat upottaneet meidän aluksiamme. Me tuskin näemme toisiamme koska sairaalani on rasittavan matkan päästä Hornseasta. Paikallinen kirkkokin on väliaikaisissa tiloissa elokuvateatterirakennuksessa, ja hän kertoi miltei taipuneensa menemään Jennien kanssa täkäläiseen anglikaanikirkkoon. Viimeisimmässä kirjeessä hän kertoi päättäneensä muuttaa Cheltenhamiin, jossa hän oli asunut aikoinaan kolme vuotta. Siellä hän saisi mukavan asunnon Jennien kanssa ja synnytyskin järjestyy paremmin. Olen surullinen hänen lähdöstään mutta onhan kaikki tämä raskasta.
 Olen alkanut kirjoittaa toista suurta tarinaani Kadonneiden tarujen kirjaan. Kyseessä on onnettoman Túrinin tarina. Tarinassa on sankarin mahtava taistelu lohikäärmeen kanssa, mutta enempää en paljasta. Löysin papereitteni seasta varhaisen luonnostelman "Haltiamaan rannoista". Kun mietin aikaa taaksepäin, kaikenlaista on tapahtunut ja mytologiani on kehittynyt sen mukana. Tässä siis runoni sen varhaisimmassa muodossa:

 Haltiamaanrannat

Kuusta länteen ja Auringosta itään päin
Kumpu yksinäinen kohoaa,
meressä vihertävissä sen juuret,
sen tornit valkeat ja hiljaiset
Taníquelin tuolla puolen
Valinorissa.
Siellä ei tähtiä näy, paitsi yhtä
joka metsässä keralla Kuun, sillä
siellä kasvavat verhotta Kaksi Puuta:
se, joka kantaa Yön hopeisen kukinnon
ja se, joka kantaa Päivän pyöreän hedelmän
Valinorissa.
Siellä, Haltiamaan rannikolla,
sileät kivet hohtavat kuutamossa
ja kuohu on hopeosta musiikkia
opaalinhohtoisella lattialla
suurten merivarjojen takana,
rannan hiekkaisella rajalla,
joka jatkuu äärettömiin
Kôrin kultaisilta juurilta
Taníquelin tuolla puolen
Valinorissa

Oi! Kuusta länteen ja Auringosta itään päin
sijaitsee Tähden kotisatama,
Vaeltajan valkea kaupunki
ja Eglamarin kalliot:
siellä Wingelot laskee ankkurin
ja Earendel tähyää kauas
sitä lumousta ja ihmettä,
joka erottaa meidät ja Eglamarin
etäällä, etäällä Taníquetilin tuolla puolen
kaukana Valinorissa.

 On muutama viikko lomani lopusta jolloin sairastuin jälleen. Viikkoa myöhemmin kuitenkin parannuin ja minut lähetettiin väliaikaisesti Yorkshireen. Edith ja Jennie-serkku joutuivat taas pakkaamaan tavaransa ja seuraamaan minua pohjoiseen, he asuvat nyt parin kilometrin päässä leiristäni Hornseassa kalustetussa asunnossa. En tosin ole leirissä tällä hetkellä sillä sairastuin uudelleen, ja olen nyt Harrogaten parantolassa. Tämä jatkunainen sairastelu ottaa voimille, varsinkin Edithin. Olen pahoillani että hänen täytyy alituisesti muuttaa perässäni milloin minnekkin, nyt on vielä huonoin aika kun hän on raskaana. Edith kirjoittaa minulle usein, hän ei pääse tapaamaan minua ettei tauti tartu eikä hänellä muutenkaan olisi voimia tulla tänne. Yhtenä päiväänä Edith oli kirjoittanut minulle "jokainen päivä vuoteessa merkitsee päivää Englannissa", mikä on totta, parantuminen tarkoittaa väistämätöntä paluutta juoksuhautoihin. En haluaisi palata sinne, en missään nimessä sillä kohta meillä on lapsi enkä halua viettää ensimmäisiä hetkiä likaisissa juoksuhaudoissa katsovan ihmisten kuolevan.
 Monen muun sotilaan tavoin ruuminii vastaa tähän pyyntöön ja pitää ruumiinlämpöni hieman normaalia yläpuolella. Eikä se että minua pidetään päivästä päivään vuoteessa ja aspiriinilla lääkitseminen kovin tehokkaasti lisää voimiani. Sotilaana olo ei ole ongelma minulle, kunhan voisin pysyä maassani ja pysyä poissa juoksuhaudoista. Toivon että koko sota päättyisi pian. Haaveilen pääsystä töihin Oxfordin yliopistoon, ja sinne muuttamisesta perheeni kanssa.
 Joka päivä vuoteessa makaaminen käy pitkäveteiseksi, mutta ajatukseni pitävät minut jotenkin virkeänä. Olen jatkanut pääni sisällä mytologiaani ja kieliäni. Olen mietiskellyt muita keksimiäni haltiakieliä jotka ovat olemassa vain hahmotelmina, mutta niiden mutkikkaat suhteet ja sukupuut askarruttavat minua paljon. Olen myös miettinyt haltiahahmojeni nimiä. Muodostan kaikki nimet huolella, päätän nimen merkityksen ja kehitän sitten muodon ensin yhdessä kielessä ja sitten toisessa. Kielitieteellinen alkuperä on minulle tärkeä, mutta kun kirjoitan kiihkoissani, muodostan nimen joka kuulostaa henkilölle sopivalta ja kiinnitän vain pintapuolista huomiota sen kielitieteelliseen alkuperään.